Luuliemi on erinomainen kollageenin lähde
Luuliemellä on pitkät perinteet. Esi-isiemme metsästysretket eivät aina olleet menestyksekkäitä, ja kun saalista onnistuttiin saamaan kiinni, se hyödynnettiin viimeistä luuta myöten. Yksi saaliseläimen arvokkaimmista osista sijaitsi nimenomaan luussa, eli luuytimessä, joka on ravinteikkuudessaan vailla vertaa. Luuytimeen päästiin käsiksi paahtamalla luita kuumien kivien avulla. Myöhemmin astioiden yleistyttyä luita haudutettiin padassa, ja mukaan alettiin sekoittaa kasviksia ja mausteita. Lopputuloksena oli ravinteikas juoma, joka tunnetaan nykyään luuliemenä.
Luuliemi on hyvin tunnettu maailman eri ruokakulttuureissa. Luulientä on lisäksi pidetty moneen vaivaan avun tuovana terveysjuomana sen ravinteikkuutensa vuoksi. Muinaisessa Kiinassa luulientä käytettiin esimerkiksi vastustuskyvyn vahvistamiseen, ja Egyptissä lääkkeenä vilustumiseen.
Luuliemi sisältää mm.:
- kollageenia
- gelatiinia
- kondroitiinia
- hyaluronihappoa
- aminohappoja
- kivennäisaineita, esim. magnesiumia
Nämä ravintoaineet liukenevat liemeen hitaan hauduttamisen myötä. Gelatiini, kollageeni ja aminohapot tukevat suoliston terveyttä, mikä puolestaan vahvistaa vastustuskykyä. Kollageeni ja gelatiini tukevat myös nivelten, ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointia.
Luuliemi on ekologista ja eettistä ravintoa
Luuliemi on sekä ekologista että eettistä ravintoa. Luuliemi valmistetaan luista, joita syntyy lihateollisuuden sivutuotteena. Sen sijaan, että nämä arvokkaat raaka-aineet heitettäisiin hukkaan, ne saadaan mainiosti hyödynnettyä luuliemen valmistuksessa. Eläimen koko ruhon hyödyntäminen on paitsi ympäristöystävällistä, myös tuotantotehokasta ravinnon tuotantoa.
Luuliemijauheet valmistetaan eettisesti kasvatettujen eläinten luista. Esimerkiksi Biomedin luuliemijauheet valmistetaan puolivilleinä laiduntavien porojen luista. Poronhoito kuuluu maailman eettisimpään karjatalouteen, ja porojen teurastuksessa hyödynnetään koko ruho.
Nauti luuliemen hyödyistä käyttövalmiilla luuliemijauheilla
Luulientä voi keitellä mainiosti myös itse, mikäli tarjolla on tähän sopivia raaka-aineita, mutta luuliemen valmistus kotioloissa vie oman aikansa. Tarjolla on kuitenkin käyttövalmiita luuliemijauheita, joiden avulla luuliemen monista hyödyistä pääsee nauttimaan vaivattomasti. Luuliemijauheet valmistetaan ensiluokkaisista raaka-aineista hitaasti hauduttamalla, jolloin mahdollisimman paljon hyviä ravintoaineita pääsee liukenemaan liemeen.
Luuliemijauheita voi käyttää monella tavalla, esim.
- keitoissa
- kastikkeissa
- padoissa
- smoothieissa
- teessä
- sellaisenaan lämpimään veteen sekoitettuna, jolloin tuloksena on lämmittävä juoma
Tutustu valikoimaan ja koe luuliemen monet hyödyt!