Miten Saaren Taika sai alkunsa?
Saaren Taika -luonnonkosmetiikan takana on todellisen selviytymistarinan läpikäynyt Johanna. Johanna kärsi itse vaikeasta ja pitkittyneestä ekseema-ihottumasta, voimakkaasta hikoilusta ja kutiavasta, mutta nopeasti rasvoittuvasta päänahasta. Iho-ongelmat olivat kulkeneet hänen mukanaan aivan pienestä tytöstä pitäen, eikä niihin löytynyt ratkaisua vahvoista kortisonivoiteista tai muista markkinoilla olleista tuotteista.
Johanna palasikin oman isoäitinsä, "Muorin", oppien äärelle ja ryhtyi valmistamaan mahdollisimman hellävaraista ja puhdasta luonnonkosmetiikkaa, jonka teho pohjautui nimenomaan luonnon raaka-aineiden parantavaan voimaan. Vannoutuneena luonnon ystävänä Johanna päätti, että tuotteiden tuli ehdottomasti olla kaiken muun hyvän lisäksi ympäristöystävällisiä. Yhdessä miehensä Jonin kanssa syntyvät tuotteet auttavat heitä, jotka eivät saa muista tuotteista apua.
Johannan koskettavan selviytymistarinan voit käydä lukemassa kokonaisuudessaan täältä.
Vaativa iho tarvitsee parhaista raaka-aineista valmistetut ihonhoitotuotteet
Raaka-aineiden laadulla on ihonhoitotuotteissa ratkaiseva merkitys, kun on kyse ongelmaihon tai vaurioituneen ihon hoidosta. Monissa luonnollisissa raaka-aineissa voi olla jäljellä kemiallisia jäämiä, ja ongelmaiholla nämäkin voivat olla liikaa. Edullisissa raaka-aineissa on lisäksi jäljellä enää hyvin vähän iho-ongelmiin tehoavia ainesosia. Raaka-aineiden laatu on siis kaikki kaikessa. Korkealaatuiset sekä puhtaat hoitotuotteet edesauttavat ihon uudistumista, ja iho pääsee hyödyntämään tuotteen ravintoaineet tehokkaammin.
Saaren Taika -tuotteet sopivat erinomaisesti kuivalle ja herkälle iholle. Sarjan valikoimasta löytyy taatusti myös sopivat tuotteet, mikäli kärsit yhdestä tai useammasta seuraavista iho-ongelmista:
- atooppinen iho
- akneiho
- couperosa ja ruusufinni
- ekseema
- psoriasis
Saaren Taika -tuotteiden kehittäjänä ja testaajana toimii aina atooppisen ihon kanssa elävä Johanna itse. Tuotteita testataan huolellisesti myös usealla testaajalla koko tuotantoprosessin ajan. Tuotteet valmistetaan Saaren Taian saippuatehtaalla Salon Perniössä.
Saaren Taika -sarjan kulmakivet: teepuusaippua ja sheavoide
Teepuusaippua oli Saaren Taikan ensimmäinen palasaippuatuote. Johanna kehitti teepuusaippua alun alkaen hoitaakseen omaa atooppista ihoaan ja ekseemaansa. Teepuusaippua on kliinisesti ja dermatologisesti testattu tuote, joka tutkitusti hoitaa aknea. Saippuan lukuisat käyttäjät ovat raportoineet sen auttavan tehokkaasti finneihin ja mustapäihin.
Kamomillaa sisältävä sheavoide on sarjan toinen kulmakivi, joka on myös Johannan pitkällisen kehittelyn ja testaamisen tulos. Sheavoiteissa on suuria eroja, ja Johanna huomasi sopivaa raaka-ainetta etsiessään, että edulliset ja käsitellyt sheavoiteet vain pahensivat iho-ongelmia. Tuotteisiin valikoitui luonnollinen, laadukas ja kemiallisesti käsittelemätön sheavoi, joka tepsii mm. ekseemaan, psoriasikseen ja akneen.
Saaren Taika siivoussaippua on joka kodin monitoimituote
Saaren Taian siivoussaippua on biohajoava, monikäyttöinen ja tehokas vaihtoehto lähes kaikkeen kodin puhdistamiseen. Siivoussaippua on valmistettu 100 % kasviperäisistä ainesosista ja se on erittäin hellävarainen iholle.
Siivoussaippua sopii mm. seuraavien puhdistamiseen:
- lähes kaikki pinnat keittiössä ja kylpyhuoneessa, mukaan lukien kaakelit ja lasit
- rasvalika
- sohvan tahrat
- tekstiilit, kuten nahka, mokka, silkki ja villa
- maton pesu
- nyrkkipyykki
- auton ja veneen puhdistus
Tutustu Saaren Taian valikoimaan ja valitse oma suosikkisi!!